Esiintyjät

Tiedejulkaisemisen päivillä esiintyy monipuolinen joukko asiantuntijoita. Heidän puheenvuoronsa ja keskustelunsa tarjoavat uusia näkökulmia tiedejulkaisemiseen sekä sen merkitykseen tieteen ja yhteiskunnan muutoksessa.

Jaana Erkkilä-Hill on kuvataiteilija, kuvataiteen professori ja tutkimuksen varadekaani Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

Riikka Haapalainen on toinen Kulttuurintutkimus-lehden päätoimittajista. Päätoimenaan hän on vanhempi yliopistonlehtori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa sekä taidehistorian dosentti Helsingin yliopistossa.

Matias Karekallas työskentelee projektisihteerinä Suomen tiedekustantajien liitossa.

Iida Kauhanen työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Hän tarkastelee tutkimuksessaan maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä eriarvoistavia käytänteitä ja rakenteita muun muassa rakkauden ja kieltäytymisen käsitteiden avulla.

Anu Lahtinen on Historiallisen Aikakauskirjan päätoimittaja emerita sekä Suomen Historiallisen Seuran puheenjohtaja. Hän työskentelee Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa.

Veli-Pekka Lehtola on saamelaisen kulttuurin emeritusprofessori Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa. Hän on myös palkittu tietokirjailija.

Kirsti Lempiäinen on aikuiskasvatuksen sosiologian professori Lapin yliopistossa.

Petter Morottaja on inarinsaamen yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Oulun yliopistossa.

Kristiina Ojala on väitöskirjantekijä Helsingin yliopistossa. Hän toimii myös Dutkansearvin sihteerinä ja on mukana Lapin yliopiston ja Aalto-yliopiston Sami AI-hankkeessa.

Mikko Poutanen on Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisujen päätoimittaja emeritus ja johtokunnan varapuheenjohtaja. Hän työskentelee tutkijana Tampereen yliopistossa ja on poliittisen sosiologian dosentti Turun yliopistossa.

Eveliina Puutio työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy lasten ja nuorten vertaissuhteisiin sekä feministisiin tiedon tuottamisen tapoihin.

Toni Raja-Hanhela on Lapin korkeakoulukirjaston palvelupäällikkö.  

Pälvi Rantala on tietokirjailija ja kulttuurihistorian yliopistonlehtori Lapin yliopistossa.

Pauliina Raento on professori ja Suomen tiedekustantajien liiton pääsihteeri.

Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen professori Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa. Hänen erityisalojaan ovat queer-teoria ja visuaalisen kulttuurin tutkimus.  

Tiina Seppälä toimii erityisasiantuntijana Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikkö MultiBEINGissa Lapin yliopistossa.

Sami Syrjämäki on Tieteellisen seurain valtuuskunnan julkaisupäällikkö. Hän vastaa TSV:n julkaisupalveluista, joita ovat Journal.fi, Edition.fi, kirjakauppa Tiedekirja ja tieteellisen kirjallisuuden kansainvälinen vaihtokeskus. Hän on Tiedejulkaisemisen päivät -tapahtuman johtaja.

Tuukka Tomperi työskentelee yliopistotutkijana Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Hän tutkii kasvatusfilosofiaa, demokratiakasvatusta, kriittistä ajattelua ja korkeakoulupolitiikkaa. Hän kuuluu filosofisen niin & näin -lehden perustajiin.

Jarno Valkonen on sosiologian professori Lapin yliopistossa.

Anu Valtonen on kulttuuritalouden professori Lapin yliopistossa. Hän on erikoistunut organisaatioiden ja matkailun tutkimukseen. Hänen viimeaikaiset tutkimusintressinsä kiinnittyvät feministisiin post-humanistisiin teorioihin ja menetelmiin.

Aiempien vuosien esiintyjätietoihin voit tutusta arkistossa.